Lyheltä Latvian kesälomareissulta tuli ostettua oluita kotiin maisteltavaksi. Vaikka varsinaisesta olutmatkailusta ei ollutkaan kyse, niin kaikkien käytyjen ravintoloiden ja kauppojen olutvalikoimat tuli katsottua tarkasti läpi, etenkin kun latvialaisten oluiden saatavuus Suomessa on melko heikkoa. Lyhykäisyydessään voi Latvian (lähinnä Riian) olutvalikoimista sanoa että vaikka pienpanimoiden oluita oli jonkin verran saatavilla, painottuivat ne todella voimakkaasti vaaleisiin lagereihin. Jos halusi ostaa vaikka latvialaista IPAa, joutui jo näkemään vaivaa. Latvialaisten lagereiden lisäksi kauppojen ja ravintoloiden valikoimiin kuului useimmiten muutamia virolaisia ja saksalaisia, ja hieman yllättäen belgialaisia oluita.

Latvialaisten oluiden laadussa on paljon vaihtelua. Vaikka lähes kaikissa ravintoloissa ja kaupoissa peruslagereita oli saatavilla useammalta panimolta, niin se maukkain kuitenkin löytyi jonkun ison panimon valikoimista. Toisaalta taas Lido-panimoravintolan omat oluet yllättivät positiivisesti. Lopulta löysin parhaimman valikoiman ja asiantuntevan myyjän Beerfoxin olutmyymälästä (Stabu Iela 59). Lisäksi Alus Celle (Baznikas Iela 35) on valikoimiltaan kehuttu paikka. Näistä löytyy jopa ipoja.

Hintataso oli luonnollisesti edullisempi kuin Suomessa. Riian keskustassa aivan pahimmalla turistialueella sai 0,5 litran tuopin paikallista olutta 3-4 euron hintaan. Jos olut maksoi yli 4 euroa, oli kyse jostain erikoisemmasta pienpanimotuotteesta tai tuontioluesta. Jo muutaman sadan metrin päässä turistinähtävyyksistä hintataso alkoi tippua, esim. Folkklub-ravintolan hanaoluet olivat alkaen 2,20 €. Olutmyymälän pienpanimo-oluet olivat vähän hintavampia ja ruokakauppojen perusoluet luonnollisesti puoli-ilmaisia. Valgan viinamyymälöiden ohi ajoimme pysähtymättä, mutta löytyi edullista juomaa myös lähikaupoista. Hämmentävin tarjous oli Maxim-ruokakaupan Grimbergen Blonde ja Amber -oluet, 1,09 € / 0,5 l tölkki.

Alla on pika-arviot muutamasta eri latvialaisista oluista. Tällainen lyhyt koonti lienee lukijoille hyödyllisempi, enkä keksisi muutenkaan kaikista oluista kovin paljoa sanottavaa. Oluet ovat valikoituneet satunnaisesti, seassa on pienpanimo-oluita kuin myös isojen panimoiden perusoluita.

 

Lacpleisis Extra (SIA Cido Group), vaalea lager

Kullankeltainen makea olut kestävällä vaahdolla, melko puhdaspiirteinen yllätyksetön lager, jonka toivoisi olevan raikkaampi.

Pisteet 24/50

Tyylitähdet

 

 

Latgale (Latgales Alus), vaalea lager

Keltainen, kirkas olut, jonka makea maltaisuus näyttelee pääosaa, mutta katkeruus jää nieluun yllättävän pitkäksi aikaa.

Pisteet 26/50

Tyylitähdet

 

 

Cesu Bruza Nefiltretais (Cēsu Alus Daritava), suodattamaton vaalea lager

Samea, lähes oranssin värinen olut tuoksuu hedelmäiseltä, maku on todella makea, tunkkainen, purukumimainen ja banaaninen. Jälkimaku on pahvinen, alkoholinen, ja hieman katkera. Alkoholi maistuu läpi vaikka prosentteja on vain 5,4. En pystynyt juomaan tuoppia loppuun.

Pisteet 15/50

Tyylitähdet

 

 

Enigmatic (Nurme Alus), IPA

Tämä pienpanimo-olut on humaloitu Enigma -ja Nelson Sauvin -humalilla. Samean keltainen väri ja tiivis vaahto. Pehmeä maku on alusta loppuun runsaan hedelmäinen ja tasapainoinen. Katkeruutta on runsaasti. Todella hyvin onnistunut IPA.

Pisteet 37/50

Tyylitähdet

 

 

Kampeju Kampeis (Malduguns), Black IPA

Hyvin tummanruskea, lähes musta olut sisältää vahvoja paahtuneen maltaan ja lakritsan makuja, sekä hedelmäisiä humalan aromeja. Makeus, 6,7 % vahvuus, ja jälkimaun tuhkaisuus tekevät puolen litran pullon juomisesta raskasta, mutta omassa tyylissään tämä on siitä huolimatta mainio olut.

Pisteet 34/50

Tyylitähdet

 

Kaapin perältä löytyisi muutama tuliainen vielä lisääkin, joten latvialaisiin oluihin voidaan palata jatkossakin. Kuten arvioista voi päätellä, pulloista voi löytyä yllätyksiä. Suosittelen tutustumaan latvialaisiin oluihin ennakkoluulottomasti, jos niitä jostain käsiisi saat.

Oktoberfest ei pelkästään lähesty, vaan on jo parhaillaan käynnissä Münchenissä. Suomessa tämä näkyy oktoberfest-oluiden esiinmarssina Alkon, ja myös ruokakauppojen sekä ravintoloiden valikoimiin. Toistaiseksi ei ole kuulunut uusia uutisia erään suurpanimon tavaramerkkioikeuksien suojelemisesta, joten jopa muutaman suomalaisen oluen etiketissä lukee rohkeasti Oktoberfest. Hienoa!

Tietenkin Oktoberfest näkyy muutenkin kuin valikoimissa. Olutkulttuuriseura järjestää Tampereella Oktoberfest-tapahtuman 29.9. – 30.9.2017. Tapahtumassa kierretään useammassa tamperelaisessa ravintolassa ja hyvän ruoan sekä juoman äärellä kuullaan muutama ajankohtainen puhe ja mahdollisesti Ein Prosit yhteislauluna. Tilaisuus on avoin kaikille (ei siis tarvitse olla seuran jäsen) ja siitä saat lisätietoa Olutkulttuuriseuran nettisivuilta sekä Facebookista.

Jos kuitenkin aiot viettää Oktoberfestiä sen aidossa ja alkuperäisessä sijainnissa, on ShopAlike.fi tehnyt selviytymisoppaan missä on perustiedot tapahtumasta. Prost!

 

Tallinna olutkaupunkina on ollut tämän blogin luetuin postaus, ja se sai jopa muutaman kommentin ja keskusteluakin aikaiseksi OlutOppaan foorumilla. Eniten puhutti se, että hyviä pubeja ja oluita löytyisi paljon esiteltyä enemmänkin. Tämä varmasti on totta. Parin päivän reissulla jonka päätarkoituksena ei ollut pubien kiertäminen ei varmasti pysty saamaan täydellistä kuvaa Tallinnan oluttarjonnasta. Henkilökohtainen olutblogi kun tämä kuitenkin on, niin kerron pääasiassa omista kokemuksistani ja keskityn enemmän oluisiin (valikoima ja laatu) kuin ravintoloihin. Jos pubien kiertäminen Tallinnassa kiinnostaa, niin kannattaa tutustua Baarimies Tallinnassa -kirjaan. Lisäksi Olutwikin Tallinna-sivusta saa hyviä vinkkejä käymisen arvoisista paikoista. Huomionarvoisena uutena paikkana on ainakin olutkauppa Špunka jossa on kuulemma laadukas olutvalikoima ja muutama hanakin (joista saa ostettua olutta muovipullossa mukaansa).

Tällä kertaa pikainen reissu tuli tehtyä Tarttoon, ja Tallinnakin oli tietenkin välipysäkkinä. Tallinnassa kuitenkin olutkulttuuria ei tullut muuten harrastettua kuin käymällä SuperAlkossa ostamassa laatikollinen Triple Karmelietia ja Hoegaardenia. Hinta oli aika lähellä puolet Alkon hinnoista. Tartossa ei ollut SuperAlkoa, mutta muutoin olutvalikoimaa oli lähes Tallinnan veroisesti. (Tartossa onkin SuperAlko, mutta siellä ei tullut vierailtua)

Olutkaupoista tärkein on Öllepood nr. 1 Gambrinus, joka muistutti hyvin läheisesti molempia Tallinnan olutkauppoja. Eli siis belgialaisia ja brittiläisiä löytyi paljon, ja tietenkin virolaisia ja erikoisuutena islantilaisia. Ihan mukava valikoima, joskin vakavimmat oluenmaistelijat ovat näistä valikoimista mielenkiintoisimmat jo maistaneet. Noin 200 oluen valikoima on sinänsä laaja, mutta hajanainen eikä oikein mihinkään keskittyvä. Jälleen Orvalin hinta hirvitti, eli ei todellakaan kannata luottaa siihen että Virossa olut olisi aina edullisempaa. Mutta pikkujutuista ei auta valittaa, tällainen puoti kelpaisi aivan mainiosti Tampereelle jos laki sen sallisi. Öllepoodin lisäksi muita olutkauppoja ei Tartossa ole, mutta ainakin Kaubamajan alakerran ruokakaupasta löytyi virolaisia, ja vähän muunkinmaalaisia pienpanimo-oluita, kylmähyllystä ja vieläpä kohtuulliseen hintaan. Muissa kaupoissa olutlinja on yleensä se ”A. Le Coq + Guinness”, joskin Coqin Tömmu Hiid -olut yllätti olemalla oikein kelpo ja kevyt tumma lager.

Pubeista tärkein lienee J. R. Schramm’i Keller. Hienosti sisustettu ja kellaripubiksi jopa tilava. Olutlistan sai tiskiltä pöytään tutkittavaksi jos ei heti keksinyt mitä halusi tilata. Selvästi nuorekas paikka ja oletettavasti opiskelijoiden suosiossa. Täällä tuli nautitittua hanasta myös tähän mennessä paras virolainen olut, Pöhjala Pöhja Konn, mikä oli mainio double IPA. Tähän väliin voisin myös oman kokemukseni perusteella sanoa, että Pöhjola on ainoa virolainen pienpanimo jolla on oluen laatu kokonaisvaltaisesti kunnossa. Jos puhutaan muista pienpanimoista, kuten Öllenaut, Lehe ja Vormsi, tai vaikka Tallinnan satamaravintola Kochi Aid, niin näiden oluissa on hyvin usein tunkkaisuutta, metallista sivumakua tai sitten olut on vain sen verran epätasapainoinen kokonaisuus ettei siitä ihan täysillä voi nauttia. Pöhjolan oluet ovat kuitenkin olleet onnistuneita tapauksia. Tässä näkyy Viron pienpanimokulttuurin nuoruus, ja ainakin haluan uskoa että näiltä kaikilta mainitsemiltani panimoilta tullaan näkemään parempia oluita jo muutaman vuoden sisällä.

Toinen mainitsemisen arvoinen olutravintola oli Lokaal Pirogov, jossa sai 0,5 l tuopin vaaleaa Leffeä hanasta hintaan 3 euroa. Vertailun vuoksi pieni pullo Alkossa on kalliimpi. Tämä paikka ei ollut ihan yhtä viihtyisä, eikä olutvalikoima ollut yhtä laaja kuin Kellerissä, mutta käymisen arvoinen siitä huolimatta. Kaikki nämä mainitsemani paikat sijaitsevat Rüütli / Küüni -kadun varrella, ja tältä keskustan kävelykadulta löytyy myös muita tutustumisen arvoisia pubeja, viinibaareja ja ravintoloita. Minkälaisia pubeja ja kauppoja sitten keskustan ulkopuolelta löytyy, sitä en tiedä. Kokemuksistaan voi laittaa kommenttia alle.

Mainitaan lisäksi että Tartosta löytyy A. Le Coqin olutmuseo, jonne pääsee vain opastetuille kierroksille torstaisin ja lauantaisin. Museo toimii panimon yhteydessä, joten ilmeisesti tämän takia sinne on näin rajallinen pääsymahdollisuus. Panimolla on myös oma myymälä, mutta se sattui olemaan suljettuna juuri sinä ajankohtana kun otse olin Tartossa. Mainostetaan vielä että Hansa Hotellin pubissa kannattaa käydä, ehkä ei olutvalikoiman, mutta ihan pelkän sisustuksen takia.

Oluisiin liittyviä kuvia ei tällä kertaa montaa tullut otettua, mutta jokatapauksessa, tällaisia terveisiä Tartosta. Edelleen väitän että Viro ei olutharrastajan parhaita kohteita ole, joskin hyviäkin puolia löytyy. Hinnat ovat useimmiten edullisia, valikoima eroaa jonkin verran Suomen valikoimista ja kotiin saa ostettua vapaammin oluita. Toki pubien ja oluiden lisäksi Virosta löytyy paljon muutakin, mutta matkailublogit on sitten erikseen. Jään odottamaan mihin suuntaan Viron pienpanimokulttuuri kehittyy ja mahdollisesti raportoin siitä blogissani myöhemmin.

Kun puhutaan Virosta ja oluesta samassa yhteydessä, niin ensimmäiseksi mieleen ehkä tulee lukemattomat hyllymetrit halpaa nelosolutta. Eikä se ole ihme, Suomen verotus ajaa ihmiset hakemaan oluitaan naapurimaasta jonka kaupoissa ei ole keinotekoisia 4,7 % rajoituksia. Lisäksi tietenkin Viron pienpanimokulttuuri on alkutekijöissään ja oluttarjonta melko yksipuolista. Olutmarkkinoita hallitsevat Saku ja A. Le Coq -olutbrändit, joista jälkimmäinen kuuluu nykyään suomalaiselle Olville. Pienpanimot ovat Virossa vielä uudempi asia kuin Suomessa. Erilaisten sääntelyjen vuoksi yksityisiä pienpanimoita on voinut käytännössä perustaa Suomeen 1990-luvun puolen välin jälkeen, ja Virossa käsittääkseni vasta pitkälti 2000-luvun puolella. Muutama pieni panimo Virossa toki jo on, mutta pitkän linjan olutasiantuntijan Heikki Kähkösen mukaan Virossa toimii tällä hetkellä käytännössä vain yksi ammattimaisesti omilla laitteistoillaan olutta paneva varsinainen käsityöläispanimo, nimeltään Õllenaut.

Kävin muutaman päivän reissulla Tallinnassa, ja samalla tuli tutustuttua Viron, tai tarkemmin sanottuna Tallinnan oluttarjontaan. Oikeastaan koko Tallinnan oluttarjonnan voisi tiivistää vain muutamaan laajan olutvalikoiman olutravintolaan ja kauppaan, sekä muutamaan pubiin joilla on hanassa omia oluitaan.

Noin yleisesti ottaen oluttarjonta ravintoloissa ja kaupoissa on huono. A. Le Coqin ja Sakun oluet ovat yleisesti saatavilla, mutta niistä löytyy onneksi muutama hyväkin vaihtoehto. Sakun Tume ei ole ollenkaan hullumpi tumma bock, ja makea Saku Porter edustaa balttiporttereita mallikkaasti. Myös Sakun Kodeõlu on maistamisen arvoinen, hieman sahtimainen olut joka ainakin mainospuheiden mukaan on tehty jäljitellen perinteisiä virolaisia oluenvalmistustapoja. A. Le Coqilla taas ei ole mitään mielenkiintoista, ehkä nyt A. Le Coq Porter menettelee.

 

Kaupat

”Õllepood” vanhassa kaupungissa, Lai 8

Tallinnassa on kaksi kauppaa, jotka myyvät vain ja ainoastaan oluita. Molemmat sijaitsevat vanhassa kaupungissa, eivät edes kovin kaukana toisistaan. Toinen on Drink Shop Müürivahella ja toinen Lai-kadulla, nimi ei käynyt täysin selväksi mutta ikkunassa luki Õllepood Pothouse. Valikoimat olivat kohtuullisen laajat molemmissa, noin pari sataa olutta. Belgialaiset ja brittiläiset olivat hyvin edustettuina tietenkin virolaisten pienpanimo-oluiden kanssa. Lisäksi Tallinnan Stockmannin olutvalikoimaa on kehuttu, mutta tällä reissulla se jäi väliin. Vaikka Viro on keskimäärin halvempi maa kuin Suomi, niin hintatason kanssa kannattaa silti olla tarkkana. Esim. Orvalia myytiin 5,30 e / pullo. Kun Orval oli Alkossa myynnissä pari vuotta sitten niin hinta oli euron edullisempi ja sekin oli aika kallis.

Mainitaan lopuksi vielä SuperAlko, jossa kannattaa käydä jos haluaa edullisesti vaikkapa Paulaneria, Franziskaneria tai Hoegaardenia. Myös erinomainen Tripel Karmeliet kuuluu valikoimaan. Hinnat ovat noin puolet Alkon hinnoista.

 

Pubit

De Molenia Drink Bar & Grillissä

Drink Bar & Grill löytyy vanhasta kaupungista Müürivahelta, ja olutvalikoima on Tallinnan parhaimpia. Virolaisia pienpanimo-oluita ja vähän muutakin löytyy hanasta sekä pulloista. Paikka on lisäksi kohtuullisen viihtyisä ja siisti. Toinen laajan olutvalikoiman pubi Pudel on taas hieman vanhan kaupungin ulkopuolella, omakohtaista kokemusta paikasta ei ole. Myös ainakin Kraan-nimistä pubia on kehuttu.

Hell Huntilla on vanhassa kaupungissa Pikk-kadulla oleva pubi. Heillä on muutama oma olut hanassa, joissa ikävä kyllä oli saatavuusongelmia. Pullo-oluissa oli muutamia mielenkiintoisia tuttavuuksia. Hell Hunt oli rennomman puoleinen pubi, jossa illan mittaan alkoi olemaan jo paljon meteliä ja tungosta.

Kochi Ait, osoitteessa Lootsi 10

Kochi Ait (tai Kochi Aidad) on satamassa oleva panimoravintola, jolla on kuusi omaa olutta hanassa. Oluet ovat todennäköisesti tehty pitäen silmällä niiden sopivuutta ruokajuomaksi. Tumma bock nimeltään Munk oli onnistunein ja tasapainoisin. Nisu oli kohtuullisen hyvä vehnäolut ja Ronk kevyt mutta voimakkaasti paahteinen stout. Muut oluet eivät juuri säväyttäneet. Beer mix, eli 2,5 dl tuopit kaikkia oman panimon oluita maksoi 7,90 e. Ruoaksi sai esimerkiksi ribsejä tai hampurilaisen lampaanjauhelihapihvillä, annosten hinta alle 9 euroa. Paikka oli tilava ja siisti, palvelu hyvää.

Kochi Aitin Beer mix

Käsittämättömänä yksityiskohtana mainitaan vielä sataman Warsteiner Pub, josta ei Warsteineria saanut. Oli kuulemma loppu. Käsittämätöntä että Tuopin Ääressä -blogissa on matkaraportti kahden vuoden takaa jossa mainitaan myös että Warsteiner oli Warsteiner Pubista loppu. Valikoimat huonot, hinnat korkeat, vessakäynnillä hintaa 0,5 euroa. En suosittele, vaikka kolmannen kerroksen terassille aurinko paistoikin mukavasti.

”Meiltä et saa Warsteineria”, mainostaa Häkkinen

Vielä viimeinen yksityiskohta, Vikingin Line XPRS:n pubissa on seinällä iso taulu jossa mainostetaan että voit saada Olutneuvos-tittelin kun juot 10 eri olutta laivan valikoimista. Alapuolella oli sitten näiden 10 olutta juoneiden olutneuvosten nimet lueteltu. Sinänsä hauska idea, ja olihan siellä laivan valikoimissa muutama hyväkin olut, mm. belgiklassikko Duvel.

Tällaiset olivat omakohtaiset kokemukset Tallinnasta. Virossa pienpanimoteollisuus on nousussa aivan kuten Suomessakin, joskin siellä tullaan muutama vuosi jäljessä.

—-

Jos Tallinna olutkaupunkin kiinnostaa, niin lisätietoa saat ainakin näistä linkeistä:

– Tallinnan pubit esittelyssä Baarimies Tallinnassa -kirjassa.

– Olutwikin Tallinna-sivu.

– Ratebeerin Tallinna-sivu.

Lue myös uusi blogipostaukseni Tartosta.