
Kun puhutaan Virosta ja oluesta samassa yhteydessä, niin ensimmäiseksi mieleen ehkä tulee lukemattomat hyllymetrit halpaa nelosolutta. Eikä se ole ihme, Suomen verotus ajaa ihmiset hakemaan oluitaan naapurimaasta jonka kaupoissa ei ole keinotekoisia 4,7 % rajoituksia. Lisäksi tietenkin Viron pienpanimokulttuuri on alkutekijöissään ja oluttarjonta melko yksipuolista. Olutmarkkinoita hallitsevat Saku ja A. Le Coq -olutbrändit, joista jälkimmäinen kuuluu nykyään suomalaiselle Olville. Pienpanimot ovat Virossa vielä uudempi asia kuin Suomessa. Erilaisten sääntelyjen vuoksi yksityisiä pienpanimoita on voinut käytännössä perustaa Suomeen 1990-luvun puolen välin jälkeen, ja Virossa käsittääkseni vasta pitkälti 2000-luvun puolella. Muutama pieni panimo Virossa toki jo on, mutta pitkän linjan olutasiantuntijan Heikki Kähkösen mukaan Virossa toimii tällä hetkellä käytännössä vain yksi ammattimaisesti omilla laitteistoillaan olutta paneva varsinainen käsityöläispanimo, nimeltään Õllenaut.
Kävin muutaman päivän reissulla Tallinnassa, ja samalla tuli tutustuttua Viron, tai tarkemmin sanottuna Tallinnan oluttarjontaan. Oikeastaan koko Tallinnan oluttarjonnan voisi tiivistää vain muutamaan laajan olutvalikoiman olutravintolaan ja kauppaan, sekä muutamaan pubiin joilla on hanassa omia oluitaan.
Noin yleisesti ottaen oluttarjonta ravintoloissa ja kaupoissa on huono. A. Le Coqin ja Sakun oluet ovat yleisesti saatavilla, mutta niistä löytyy onneksi muutama hyväkin vaihtoehto. Sakun Tume ei ole ollenkaan hullumpi tumma bock, ja makea Saku Porter edustaa balttiporttereita mallikkaasti. Myös Sakun Kodeõlu on maistamisen arvoinen, hieman sahtimainen olut joka ainakin mainospuheiden mukaan on tehty jäljitellen perinteisiä virolaisia oluenvalmistustapoja. A. Le Coqilla taas ei ole mitään mielenkiintoista, ehkä nyt A. Le Coq Porter menettelee.
Kaupat

”Õllepood” vanhassa kaupungissa, Lai 8
Tallinnassa on kaksi kauppaa, jotka myyvät vain ja ainoastaan oluita. Molemmat sijaitsevat vanhassa kaupungissa, eivät edes kovin kaukana toisistaan. Toinen on Drink Shop Müürivahella ja toinen Lai-kadulla, nimi ei käynyt täysin selväksi mutta ikkunassa luki Õllepood Pothouse. Valikoimat olivat kohtuullisen laajat molemmissa, noin pari sataa olutta. Belgialaiset ja brittiläiset olivat hyvin edustettuina tietenkin virolaisten pienpanimo-oluiden kanssa. Lisäksi Tallinnan Stockmannin olutvalikoimaa on kehuttu, mutta tällä reissulla se jäi väliin. Vaikka Viro on keskimäärin halvempi maa kuin Suomi, niin hintatason kanssa kannattaa silti olla tarkkana. Esim. Orvalia myytiin 5,30 e / pullo. Kun Orval oli Alkossa myynnissä pari vuotta sitten niin hinta oli euron edullisempi ja sekin oli aika kallis.
Mainitaan lopuksi vielä SuperAlko, jossa kannattaa käydä jos haluaa edullisesti vaikkapa Paulaneria, Franziskaneria tai Hoegaardenia. Myös erinomainen Tripel Karmeliet kuuluu valikoimaan. Hinnat ovat noin puolet Alkon hinnoista.
Pubit

De Molenia Drink Bar & Grillissä
Drink Bar & Grill löytyy vanhasta kaupungista Müürivahelta, ja olutvalikoima on Tallinnan parhaimpia. Virolaisia pienpanimo-oluita ja vähän muutakin löytyy hanasta sekä pulloista. Paikka on lisäksi kohtuullisen viihtyisä ja siisti. Toinen laajan olutvalikoiman pubi Pudel on taas hieman vanhan kaupungin ulkopuolella, omakohtaista kokemusta paikasta ei ole. Myös ainakin Kraan-nimistä pubia on kehuttu.
Hell Huntilla on vanhassa kaupungissa Pikk-kadulla oleva pubi. Heillä on muutama oma olut hanassa, joissa ikävä kyllä oli saatavuusongelmia. Pullo-oluissa oli muutamia mielenkiintoisia tuttavuuksia. Hell Hunt oli rennomman puoleinen pubi, jossa illan mittaan alkoi olemaan jo paljon meteliä ja tungosta.

Kochi Ait, osoitteessa Lootsi 10
Kochi Ait (tai Kochi Aidad) on satamassa oleva panimoravintola, jolla on kuusi omaa olutta hanassa. Oluet ovat todennäköisesti tehty pitäen silmällä niiden sopivuutta ruokajuomaksi. Tumma bock nimeltään Munk oli onnistunein ja tasapainoisin. Nisu oli kohtuullisen hyvä vehnäolut ja Ronk kevyt mutta voimakkaasti paahteinen stout. Muut oluet eivät juuri säväyttäneet. Beer mix, eli 2,5 dl tuopit kaikkia oman panimon oluita maksoi 7,90 e. Ruoaksi sai esimerkiksi ribsejä tai hampurilaisen lampaanjauhelihapihvillä, annosten hinta alle 9 euroa. Paikka oli tilava ja siisti, palvelu hyvää.

Kochi Aitin Beer mix
Käsittämättömänä yksityiskohtana mainitaan vielä sataman Warsteiner Pub, josta ei Warsteineria saanut. Oli kuulemma loppu. Käsittämätöntä että Tuopin Ääressä -blogissa on matkaraportti kahden vuoden takaa jossa mainitaan myös että Warsteiner oli Warsteiner Pubista loppu. Valikoimat huonot, hinnat korkeat, vessakäynnillä hintaa 0,5 euroa. En suosittele, vaikka kolmannen kerroksen terassille aurinko paistoikin mukavasti.

”Meiltä et saa Warsteineria”, mainostaa Häkkinen
Vielä viimeinen yksityiskohta, Vikingin Line XPRS:n pubissa on seinällä iso taulu jossa mainostetaan että voit saada Olutneuvos-tittelin kun juot 10 eri olutta laivan valikoimista. Alapuolella oli sitten näiden 10 olutta juoneiden olutneuvosten nimet lueteltu. Sinänsä hauska idea, ja olihan siellä laivan valikoimissa muutama hyväkin olut, mm. belgiklassikko Duvel.
Tällaiset olivat omakohtaiset kokemukset Tallinnasta. Virossa pienpanimoteollisuus on nousussa aivan kuten Suomessakin, joskin siellä tullaan muutama vuosi jäljessä.
—-
Jos Tallinna olutkaupunkin kiinnostaa, niin lisätietoa saat ainakin näistä linkeistä:
– Tallinnan pubit esittelyssä Baarimies Tallinnassa -kirjassa.
– Olutwikin Tallinna-sivu.
– Ratebeerin Tallinna-sivu.
Lue myös uusi blogipostaukseni Tartosta.