Kotikaljaa kotona

Tein kotikaljaa, ensimmäistä kertaa elämässäni. Oman oluen teko on alkanut kiinnostamaan yhä enemmän, joten on hyvä aloittaa helpolla ja perinteisellä kaljalla, jota varten ei tarvita erikoisvälineitä eikä myöskään paljoa aikaa.

Yritin etsiä hieman tietoa kotikaljasta ennen tositoimiin ryhtymistä, mutta ihmeen vähän aiheesta on kirjoitettu. Kirjastosta en löytänyt yhtään kirjaa kotikaljasta, ja Googlella löytyy vain blogeja ja reseptisivustoja. Ruismaltaita ja kotikaljauutetta kauppojen hyllyille valmistaa vain yksi firma, Laihian Mallas, jonka Tuoppi-tuotemerkki lienee kaikille tuttu. Tuoppi-paketin kyljessä oleva ohje lienee nykypäivän kotikaljan perusohje, hieman vanhemman ja perinteisemmän version tarjoaa Kolmonen jonka reseptissä olut imellytetään ruisjauhojen avulla.

Tuoppi

Kotikaljan tekeminen on hyvinkin yksinkertaista ja raaka-aineita on vain muutama, mutta siitä huolimatta makuun voi vaikuttaa monella tavalla. Esimerkiksi sokerin, maltaiden ja veden suhde, hiivan laatu, käymisaika ja jälkikäyminen pullossa (sokerin lisääminen pullon pohjalle) vaikuttavat siihen tuleeko kaljasta kevyt vai maltainen, makea vai kuiva ja hiilihapoton vai vaahtoava. Oikeaa tapaa ei ole, mutta teki kaljaa miten tahansa, on se todennäköisesti huomattavasti parempaa kuin yksikään kaupasta ostettava valmis kotikalja.

Helpoimmillaan kotikaljaa voi tehdä kotikaljauutteesta, mutta halusin itse kuitenkin tehdä sen ruismaltaista. Sokerina käytin panimosokeria, se liukenee nesteeseen nopeammin ja hiiva osaa käyttää sitä nopeammin ravinnokseen, joten ainakin teoriassa käyminenkin sujuu nopeammin. Panimosokerin, eli glukoosin makeus on tavallista sokeria pienempi, joten se vaikuttanee myös kaljan lopulliseen makeuteen. Hiivana käytin tavallista tuorehiivaa, käyminen 3 litran teräskattilassa ja pullotus kierrekorkillisiin viinipulloihin. Seuraavaksi selostus ensimmäisen kotikaljani tekemisestä reseptin muodossa.

Kotikalja

2,5 l vettä

2 dl Tuoppi-maltaita

1 dl panimosokeria

2 g tuorehiivaa (noin 1/4 tl)

Keitä vesi kattilassa, ota pois liedeltä ja lisää maltaat ja sokeri, sekoita. Anna jäähtyä kannen alla 40-asteiseksi tai vähän alle, tähän voi mennä 5 tuntia. Lisää hienoksi murennettu hiiva ja sekoita. Laita liina kattilan päälle. Anna käydä 20 tuntia huoneenlämmössä. Siivilöi kalja ja pullota. Anna pullojen olla jääkaapissa vähintään 1 vrk ennen nauttimista.

Kotikaljan käyminen

Tarkennuksia ja huomioita: jäähdyttämisvaihetta voi nopeuttaa, itse laitoin kattilan hetkeksi vesihauteeseen. Maltaasta irtoaa kuitenkin paljon makua jäähtymisen aikana, joten jäähtymistä ei kannata liiaksi nopeuttaa. Pullojen puhtaudesta on hyvä pitää huoli, todennäköisesti tavallinen pesu riittää koska kalja juodaan kuitenkin muutaman päivän sisällä. Lasipullot voi kuitenkin käyttää 125-asteisessa uunissa jos haluaa olla varma.

Kotikalja

Tästä kotikaljasta tuli oikein hyvää, maltaita oli hieman enemmän kuin Tuopin perusohjeessa, joten paahtunut mallas maistuu selvästi. Hiilihappoja on vain vähän, kuten myös makeutta. Tämä on hieman voimakkaamman makuinen ja kuivempi kuin esimerkiksi yleensä lounasravintolasta saatavat kotikaljat. Katkeruutta ei tietenkään ole juuri ollenkaan, koska humalointia tai muuta maustamista ei ole käytetty.

Tätä pitää tehdä toistekin, ehkä hieman muokattuna. Tavoitteena seuraavaksi olisi hieman makeampi ja hiilihappoisempi kotikalja, joten sokeria voisi seuraavaan satsiin lisätä, esimerkiksi pullon pohjalle. Tästä on hyvä jatkaa, joku päivä tulee vielä se oma ”oikea” olutkin tehtyä.

 

Alkon tilausvalikoima ja Beers of the World

Alkon tilausvalikoima on jäänyt itselleni, kuten varmaan hyvin monelle muullekin aika etäiseksi. Tilausvalikoiman tuotteita ei ole normaalisti myynnissä Alkon myymälöissä, mutta niitä voi ostaa erikseen tilaamalla joko Alkon nettisivuilta tai myymälästä. Tilaaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että oluita voisi tilata kotiin, koska lain mukaan oluita voi tilata kotiin ainoastaan ulkomailta. Tässä tapauksessa oluet tilataan lähimpään Alkoon, ja ne voi sieltä käydä noutamassa. Maksu suoritetaan noudon yhteydessä. Oma mielikuvani on se, että tilausvalikoimassa on oluen osalta valikoimissa lähinnä kori Karhua tai tynnyri Lapin Kultaa. Luettuani tiedotteen Beers of the world -palvelun avaamisesta tutustuin hieman paremmin tilausvalikoiman nykytilaan.

Beebeersoftheworldrs of world on Servaalin ja Brew Seekerin palvelu, jonka avulla voi tilata näiden firmojen maahantuomia oluita Alkon tilausvalikoimasta. Sinänsä palvelu on täsmälleen sama kuin Alkon tilausvalikoimapalvelu, mutta se keskittyy vain oluihin ja kertoo sivuillaan esimerkiksi niiden RateBeer-pisteet. Vastoin mielikuviani tilausvalikoimassa on nykyään yksittäisiä pulloja, ja jopa ihan laadukkaita oluita. Yksittäisten pullojen määrä on tällä hetkellä 13 kappaletta. Niiden lisäksi valikoimassa on niitä perinteisiä koreja ja tynnyreitä, joskin niidenkin osalta valikoimasta löytyy muutakin kuin peruslagereita. Hinnat ovat Alkon tuntien korkeita, mutta eivät erityisen korkeita verrattuna Alkon perushinnoitteluun. Alkon tilausvalikoiman ja Beers of the world -palvelun käyttö on maksutonta.

Tilausvalikoiman lisäksi Alkolla on myös erikoisvalikoima. Tämä valikoima on saatavilla ainoastaan Alkon Arkadian lippulaivamyymälästä, mutta näillekin on mahdollista tilata kuljetus lähimpään Alkoon. Erona tilausvalikoimaan on se, että erikoisvalikoimasta tilaaminen maksaa, ja nämä toimituskustannukset ovat täysin järkeä vailla. Yksittäisen pullon tilaaminen maksaa 29 euroa. Halvimmalla pääsee kun tilaa yli 20 pulloa, jolloin kulut ovat ”vain” 4,30 euroa per pullo (eli vähintään 86 euroa). Ilmeisesti palvelu on sellainen jota Alko ei halua kenenkään käyttävän, koska ulkomailtakin tilaaminen tulee huomattavasti halvemmaksi. Ymmärrettävästi Beers of the world -palvelusta saa vain tilausvalikoiman, ei erikoisvalikoiman tuotteita.

On kuitenkin mukavaa huomata, että Alkon valikoimassa ja palvelussa tapahtuu muutoksia parempaan päin. Hienompaa olisi jos erikoisvalikoiman tuotteet saisi myös tilattua ilman toimituskuluja. Parasta olisi jos Alkon monopoli murtuisi, mutta siihen tulee kulumaan vielä vuosia. Sitä odotellessa voi testata miten yksittäisen pullon tilaus Alkosta toimii.

 

Plevnan ja Nøgnen Pohjantähti

Tamperelainen Plevna ja norjalainen Nøgne Ø ovat tehneet yhteistyönä Pohjantähti-oluen. Plevnan oluita pullotetaan hyvin harvoin, koska lähes koko tuotanto myydään Tampereella omassa panimoravintolassa ja muutamassa muussa olutravintolassa muualla Suomessa. Nøgnen oluita taas näkee pullotettuna kaupassa sekä usein myös Alkossa. Näiden kahden panimon yhteistyön tulosta odotin mielenkiinnolla, koska kyseessä on kaksi laadukasta mutta hieman erilaista panimoa. Nøgne on parhaiten tunnettu vahvoista ja maailmanlaajuisesti arvostetuista oluistaan, joissa ei olla säästelty humaloinnissa tai alkoholiprosenteissa. Plevna taas tekee hyvin tasapainoisia oluita, yleensä vielä niin että ne sopivat yhteen ruoan kanssa.

Pohjantähdessä, kuten oluissa yleensä muutenkin, aivan ensimmäisenä huomio kiinnittyy etikettiin. Ikävä kyllä tämän oluen etiketti on yksi tylsimpiä näkemiäni. Mustapohjainen etiketti jossa kultaisella iskelmäfontilla lukee oluen nimi ja vieressä lentää muutama tähti. Panimon nimi ja oluen tyyppi lukee pienellä valkoisella standardifontilla ylä- ja alareunassa mistä ne eivät oikein edes osu silmään. Nøgne Ø lukee pienellä etiketin sivussa vaikka se olisi aika merkittävä myyntivaltti. Ei kuitenkaan anneta näiden ulkonäköseikkojen vaikuttaa oluen arvioimiseen.

Pohjantähti

Pohjantähti on loppuen lopuksi melko tyypillinen kevyt pale ale. Maussa on kevyt ja makea mallaspohja sekä melko katkera humalointi. Kuitenkaan nielua kuivattavaan greippipommiin ei aivan kuitenkaan mennä, vaan maku pysyy enemmän hedelmäisenä ja tasapainoisena. Miinuksena on maussa ja tuoksussa oleva pieni karkeus ja tunkkaisuus, joiden takia raikkaus kärsii. Kokonaisuutena kuitenkin mukava pale ale, joskin melko yllätyksetön.

 

Pisteet 33 / 50

Tyylitähdet Star-16Star-16Star-16

Saatavuus: Hyvän olutvalikoiman ruokakaupat

Plevnan ja Nøgne Ø:n yhteisoluelta olisi lupa odottaa enemmänkin, mutta siitä huolimatta perushyvä pale ale.