Ginger ale ja root beer

Oluen nimellä myydään myös tuotteita jotka eivät ole olutta. Suomessa on ainakin jonkin verran tunnettu ginger ale tai ginger beer, joka on inkiväärillä maustettu juoma ja suomennetaan inkivääriolueksi. Root beer, juuriolut, on taas täällä päin vähän harvinaisempi, mutta ilmeisesti Yhdysvalloissa suosittu lasten virvoitusjuoma (vaikea kuvitella että Suomessa mikään olut-niminen voisi koskaan olla lapsille suunnattu juoma).

Olutta nämä eivät kuitenkaan ole. Sekä ginger ale että root beer ovat limonadeja, siis hiilihapotettua vettä, sokeria ja aromeja tai uutteita. Olutkin voi tietenkin sisältää näitä kaikkia, mutta oluen määritelmään kuuluu kuitenkin että se on valmistettu käymisteitse viljasta. Inkivääriolut ja juuriolut ovat vain vakiintuneita nimiä muutaman sadan vuoden takaa. Inkivääriolut saa makunsa nimensä mukaisesti inkivääristä, ja root beer taas sassafras-kasvin juuresta. Vaikka nämä eivät oluita olekaan, niin inkiväärioluessa on muutama seikka jotka oluenystävän kannattaa ottaa huomioon.

Ensinnäkin, markkinoilla on ginger aleja, jotka ovat valmistettu käymisteitse. Ne voivat sisältää alkoholia, ja inkiväärin maku on paljon voimakkaampi kuin tavallisissa limonadiversioissa. Väri voi olla samea ja pullon pohjalla voi olla sakkaa. Viljaa nämä eivät kuitenkaan sisällä joten oluesta ei edelleenkään ole kysymys. Jos inkivääriolut on käymisteitse valmistettu, on se yleensä etiketissä selvästi mainittu787494.

Toinen seikka löytyy Alkon valikoimasta, nimittäin sen olutosastolta voi löytää Stone’s Ginger Joe -juoman (kuvan lähde: Alko.fi). Haluan korostaa, että tällä juomalla ei ole mitään tekemistä oluen kanssa. Siinä ei ole viljaa, eikä sitä ei ole valmistettu käymisteitse. Alkoholia siinä on 4 % joka on saatu lisäämällä siihen viinaa (tästä syystä tätä myydään vain Alkossa, ei ruokakaupassa). Kyseessä on lonkero, ei olut. Etiketissä on kuitenkin mainittu ”ginger beer” joten sen takia tämä varmaan on Alkossa päätetty laittaa oluiden kanssa samaan hyllyyn.

Koska ginger beerin nimellä myydään melko erilaisia juomia, niin jakaisin ne neljään eri ryhmään:

1. Limonadit
Esimerkiksi Schweppes Ginger Ale. Miedon makuinen, käytetään paljon mikserinä.

2. Lonkerot
Esimerkiksi Stone’s Ginger Joe. Eli siis limonadi + viina.

3. Käymisteitse valmistetut vähäalkoholiset
Esimerkiksi Fentimans Ginger Beer. Yleensä selvästi voimakkaampi maku kuin limonadeissa.

4. Käymisteitse valmistetut alkoholilliseset
Esimerkkiä en osaa antaa koska nämä ovat aika harvinaisia, enkä ole tällaista koskaan maistanut. Tätä voi myös valmistaa itse, prosessi muistuttaa siman valmistusta.

Lopuksi tietenkin se tärkein asia, eli maku. Näitä juomia en ala pisteyttämään, mutta makua kuvailen muutamalla sanalla. Valintani osui White Rockin Root Beeriin ja Fentimans Ginger Beeriin. Näitä löytyy isoimmista marketeista, joistain erikoiskaupoista (Punnitse & Säästä), ja Fentimansia myös Alkosta. Fentimans löytyy sentään Alkosta oikeasta hyllystä, eli miksereiden joukosta.

IMG_2527

White Rockin Root Beer muistuttaa maultaan ja ulkonäöltään colaa. Se on kuitenkin vielä makeamman ja paksumman makuinen. Root beerillä on oma perusmakunsa joka tulee ilmeisesti sassafrasin juuresta, ja se muistuttaa hieman vaniljaa. Hiilihappoja on reilusti. Yhdysvalloissa on tapana kaataa root beer tuoppiin ja laittaa päälle pallo vaniljajäätelöä. En uskaltanut kokeilla.

IMG_2539

Fentimans Ginger Beerissa maistuu vahvasti inkivääri. Maku on kevyt ja raikas. Erilaiset yrtit maistuvat aluksi, jonka jälkeen inkivääri potkaisee oikein kunnolla. Suuhun ja nieluun tulee polttava tunne, joka on tuttu inkiväärin ystäville. Makeus, yrttisyys, raikkaus, ja polte muodostavat mielenkiintoisen yhdistelmän. Toimii hyvin mikserinä tai sellaisenaan kesäjuomaksi. Kai tämän on jollain lailla oltava terveellistäkin?

Hämmästyttävää on, että Fentimansin juoma tuli Helsingin Sanomien inkiväärioluttestissä viimeiseksi saaden vain yhden tähden. Itse kuitenkin pidin juomasta ja niin näytti moni Hesarin kommentoijakin. Vaikka limonadit eivät suosikkijuomiini kuulukaan, ovat inkivääri- ja juurioluen maut kuitenkin sen verran mielenkiintoisia että suosittelen niitä ennakkoluulottamasti kokeilemaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.